Mitä tarkoittaa vaalennus?

Pigmentin poistamista hiuksista.

Mitä tarkoittaa monta käsittelyä pohjalla?

Kuinka monta väriä tai vaalennusta on tehty hiukseen aiemmin.

Yksiväri ja monivärin ero?

Yksiväri tarkoittaa nimensä mukaisesti yhtä väriä. Moniväri tarkoittaa, että hiuksiin käytetään useita värejä esimerkiksi raitoja.

Miksi Fiberlexia suositellaan värikäsittelyissä?

Kemiallinen reaktio?

Hiuksiin voi kerrostua erilaisia metalleja. Metallit voivat olla ongelmana myös kaupungeissa, vaikka talossa olisi uudetkin putket. Vedessä voi olla paljon rautaa, kuparia ja kalkkia. Yleensä rauta ja kupari vaikuttavat voimakkaasti vaalennukseen ja varsinkin värinpoistotyyppiseen vaalennukseen. Kemiallinen reaktio tarkoittaa sitä, että metallit reagoivat vaalennuksen kanssa ja hiukset kuumenevat voimakkaasti. Se voi jopa johtaa palovammoihin aiheuttaviin kuumuuksiin. Toinen vaikutus on se, että hiukset palavat ja leikkautuvat kemiallisesti poikki. Reaktion voimakkuus riippuu kertyneen metallin määrästä.

Miten valmistautua kampaajalle tuloon?

Näytä kampaajalle kuvia, jotta hän varmasti hahmottaa ja ymmärtää halutun tuloksen. Hintaan vaikuttaa moni asia, joten kannattaa käydä ennen aloittamista nämä läpi. Jos jokin jää mietityttää, tulee siitä sanoa ennen leikkauksen/värjäyksen aloittamista. Harkitse tarkkaan, mitä haluat tehdä.

Mikä on punapigmentti ja onko minulla sitä?

Punapigmentti voi olla näkyvä tai piilevä. Viimeistään tulee ilmi vaalentaessa tai värjätessä hiusta. Asiakkaan kuitenkin tulisi tietää ennen käsittelyä, koska se voi vaikuttaa haluttuun väriin. Punapigmentin itsessään voi tunnistaa esimerkiksi pisamista, herkästä ja vaaleasta ihosta, tai punertavista hiuksista.

Miksi hius katkeilee?

Kaksihaarainen, kuiva tai vaurioitunut hius johtaa siihen, että ne katkeilevat niistä kohdista.

Työn valmistuttua en olekaan tyytyväinen värin valintaan?

Me ehdotamme ammattilaisen näkökulmasta ja asiakas tekee lopullisen sitovan päätöksen. Jos haluamasi lopputulos ei miellytäkään, vaikka työmme vastaa sitä, mistä olimme sopineet alussa, voimme tehdä uuden käsittelyn ja värin, jos aika vain riittää. Tämä kuitenkin tarkoittaa uutta työtä ja lisä-aikaa, jolloin se veloitetaan uutena käsittelynä.

Lopputulos eroaa sovitusta?

Jokaisen asiakkaan hiukset ovat yksilölliset ja niiden käsittelyaika on yksilöllinen. Mainoskuvat, niin hiusten kuin esim. meikkien, ripsien ja kynsien, on tehty yhdelle henkilölle ja lopputulos on tämän henkilön ominaisuuksien ja lähtökohtien mukainen. Mikäli huomaat työmme jäljessä virheen, niin toivomme sinun sanovan asiasta heti tai mahdollisimman pian siitä, kun työ on tehty. Liikkeemme toimintatapaan kuuluu tarjota asiakkaalle ensisijaisesti maksuton korjausaika, mikäli työ ei vastaa sovittua lopputulosta.

Miksi varattu aika tulee peruuttaa vähintään 24h aikaisemmin?

Mikäli asiakas peruuttaa ajan, se tarkoittaa sopimusyrittäjälle monen tunnin seisomista, koska aikaa ei välttämättä kerkeä myymään uudelleen. Tästä syystä peruutus tulee tehdä 24h tuntia aikaisemmin, jotta kampaamolla on mahdollisuus tarjota aika seuraavalle asiakkaalle.

Palvelun summa oli enemmän, kuin mitä olit laskenut hinnastosta?

Hinta riippuu siitä, mitä käsittelyjä tehdään, minkälaista väriä haetaan ja mitä vaaditaan, että päästään haluttuun lopputulokseen. Esimerkiksi onko kyseessä monivärjäys, vaalennusten määrä. Jos ihmettelet, mitä tarkoitamme vaalennuskerroilla niin, toisilla vaalenee hiukset ensimmäisellä kerralla, kun toisilla se vaatii 2-3 vaalennuskäsittelyä halutun värin saavuttamiseksi. Näistä syistä hinta voi vaihdella.

Kraputie 2 00890 Helsinki 044-5550202